torstai 13. joulukuuta 2012

Ikkunan teko ja ensimmäinen tapetti


Kokeilin viimein ikkunan tekoa. Mallia otin tuolta http://potinpera.vuodatus.net/page/nukkekodin_ikkuna. Ryöstän tuosta samasta blogista ideat myös oven ja ulkorimalaudoituksen tekoon, ehkä jopa katon. Iso kiitos siis kyseisen blogin pitäjälle, kuka ikinä oletkaan!

Seinän sisäpuoli piti tietysti ensin tapetoida. Joku saattaa katsoa, että onpa tutun näköistä tapettia. Malli on tosiaan tältä Jennifer's Printables sivustolta: http://www.jennifersprintables.com. (Tapetti löytyy kategoriasta Wallpaper ja aikakaudelta 1750-1850.) Olen vain hieman muokannut sitä. Huomasin nimittäin, että tuo tapettikuva ei ole ihan tasalaatuinen. Osa kuvioista oli vääristyneitä, joten korjasin asian. Muutin myös tapetin väriä. Siinä olikin hommaa ja meinasi hermot mennä, mutta kerron nyt lyhyen version siitä, mitä tein.

Tapetti on oikeasti enemmän oranssi, miltä näyttää

Ensin latasin tapetin tuolta sivulta, sitten avasin sen Paint.NET -ohjelmalla, jonka saa ladata ilmaiseksi netistä. Pätkäsin kuvasta pois sen osan, mistä vääristyneet kuviot alkoivat. (Tämän voi tietysti tehdä millä tahansa kuvanmuokkausohjelmalla ja varmaan jopa Microsoft Wordilla.) Kuvaa jäi itse asiassa leveydeltään jäljelle vain noin 3,8 senttiä. Liitin kuvan OpenOffice Writer -ohjelman (myös ilmainen) asiakirjaan, kopioin sen monta kertaa ja yhdistin kuvat niin, että kuvio jatkui saumattomasti . Kyseisellä ohjelmalla muutin myös tapetin väriä. Se tapahtuu siten, että uuteen asiakirjaan liitetään kuva, jonka jälkeen kuvan viereen ilmestyy palkki, jossa lukee Picture. Siinä palkissa on sellainen kuvake, jossa lukee Color, kun kursorin vie sen päälle. Kun sitä klikkaa, avautuu Color-palkki, jossa näkyy punainen, vihreä, sininen ja pari muuta kuvaketta. Värien vieressä olevia nuolia klikkaamalla kyseistä väriä voi lisätä tai vähentää. Tein siis niin. Tämän muokkaamani tapetin "värikoodi" on: punainen 11%, vihreä -12% ja sininen -33%. Olen tehnyt samalla tavalla parille muullekin tapetille, mutta kerron niistä ja niiden "värikoodeista" sitten, kun tapetoin loput seinät.

Tapetin tulostin 100-grammaiselle tulostuspaperille ja musteen kiinnitykseen käytin Sinellistä ostamaani Klarlack-mattaspraylakkaa. Haisee muuten aika voimakkaalle, että ei kannata ihan missä vain sumutella sitä.

Sitten itse ikkunaan. Kuten kuvasta näkyy, ikkunat pielet eivät ole aivan suorat. Sen asian tosin aioinkin korjata peitelaudoilla, jotka peittävät kolot. Seinä on noin pieni, koska se tulee ulkoeteiseen.



Alapuolella kuvat valmiista ikkunasta. Pokat ovat 6x6 mm puurimaa, sisäpuolen laudat 7x2 mm, ulkopuolen laudat 10x2 mm ja ikkunan keskellä oleva pystyrima 3x2 mm. Sijoitin vuorilaudat niin, että 6 mm pokista jäi joka puolelle näkyviin 3 mm. Vuorilautojen toisistaan ylimenevät osat ovat 5 mm pitkiä. Ohuen pystyriman liimasin aivan pokan ulkoreunaan. Ikkunaa vasten se näytti jotenkin hassulta ja näytti jostain syystä paremmalta ikkunasta irrallaan. Sisäpuolen laudat ja pokat maalasin akryylimaali Plus Colorin värillä Off White. Ulkopuolen vuorilaudat taas värillä Chocolate. Ikkunamateriaali on se Minimum Worldista tilaamani 0,5 mm paksuinen asetaattikalvo. Kalvo tuli sisäpuolen karmien ja pokien väliin.





Ikkunan tekoon meni paljon aikaa, mutta se sujui melko vaivattomasti. Jopa sisäpuolen karmien 45 asteen kulmat onnistuivat hyvin. Sisäpuolen maalausjälki jätti vähän toivomisen varaa, mutta tämä oli vasta ensimmäinen ikkuna ja tulee vain ulkoeteiseen. Onneksi ikkunoiden sisäpuolten karmit peittyvät aika hyvin lopulta verhojen taakse.

Ei niin hyvä maalausjälki



Kyseenalainen jiirisahani

Lisää ostoksia Huuto.netistä - More shopping at Huuto.net

Ostin taas vähän Huuto.netistä tavaraa, jotka saapuivat tänään postissa. Alla on niistä kuvia. Kaikki kuvissa olevat tavarat maksoivat yhteensä postikuluineen 26 euroa. Nyt on keittiöön välineitä. Pitäisi vain saada itse talo ja keittiö pystyyn.

I bought some items again from Huuto.net (it's almost like eBay), and they arrived today. Underneath you can see photos of them. All items in the photos cost 26 euros including postage. Now I have some utensils for the kitchen. All I need to do is to assemble the house and the kitchen.

Oikean yläkulman pannuja on pinossa neljä.
The are four pans stacked  in the upper right corner.
Nämä ovat muovia.
These are made of plastic.
Nyt minulla on tällaisia kaksi.
Now I have two of these.




Kaikissa astioissa on hopeareunus.
These dishes have a silver lining.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Arvontavoitto - A prize draw win

Happy Little Muffinin blogissa oli juuri arvonta, jossa kommentin jättäneiden kesken arvottiin palkintoja. Onneksi Mirja päätti arpoa vielä 4 yllätyspalkintoa, sain niistä nimittäin viimeisen. Tänään postissa sitten tuli tällainen ihanuus. Tuo päällä oleva punainen juttu on mansikka. En tiedä, mistä tuo kakkupaperi on otettu tai tehty, mutta sekin ihana. Yksityiskohtia ei vain näe valokuvassa.

Happy Little Muffin's blog had a prize draw. You could participate by leaving a comment. I'm glad that Mirja decided to give away 4 extra prizes, because I got the last one of those. Today this lovely thing waited for me in the mailbox. The red thing on top is a strawberry. I don't where the doily underneath the swiss roll is from, but it is also lovely. Unfortunately you can't see the details in the photo.




 Kävin myös kirjastossa hakemassa vähän luettavaa.

I also went to the library and myself something to read.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Nojatuolin valmistus

Seuraavana huonekaluna aloin tehdä samaisesta Freida Greyn kirjasta nojatuolia. Tuolin runko on balsaa. Käytin balsaa ensimmäistä kertaa, ja se oli kyllä mukavaa työstettävää. Pyöreät kulmat luonnistuivat suhteellisen vaivattomasti. En ihan noudattanut kirjan ohjeita, sillä halusin tuolille puuhelmistä jalat. Laskin, että tuolista olisi tullut niiden kanssa liian korkea, joten en liimannutkaan kahta 10 millin paksuista palaa yhteen pohjaa varten, vaan yhden 10-millisen ja yhden 5-millisen palan. Se tietysti vaati sitten sivu- ja takapalojenkin lyhentämistä. Puuhelmien korkeus on noin 1,1 senttiä, ja ne ovat siitä Hobby Pointista ostamastani helmilajitelmasta. Ruusukankaan olen ostanut Sinellistä. Pehmusteena on 2 sentin paksuista maton muodossa olevaa levyvanua, jonka olen ostanut vuosia sitten toiseen tarkoitukseen Eurokankaasta.

Luulen, että näitä tuoleja tulee vain tämä yksi ja että se sijoitetaan makuuhuoneeseen. Tuota samasta kankaasta teen ehkä makuuhuoneen verhot. Olohuoneen sohvakaluston aion tehdä Freida Greyn toisesta tuoliohjeesta ja ruskeasta samettikankaasta, mutta siitä lisää sitten, kun sen aika tulee.

Tässä varmaan käy niin, että tämän blogin lukijat tulevat näkemään ainakin puolet Freida Greyn kirjan huonekaluista minun tekeminäni. =)

Istuimen päällimmäinen puupalikka on istuintyyny.

 Aloin tekemään tuolia ohjeen mukaan, ja siinä vaiheessa, kun olin liimannut käsinojien kankaat paikoilleen, huomasin, että olisi ollut järkevämpi tehdä asiat toisessa järjestyksessä. Muutenkin ohjeesta puuttui kokonaan tuon käsinojien välisen etuosan peittäminen kankaalla.



Vaikeimmat osuudet koko tuolin teossa olivat käsinojien pehmustettujen päällisten ja istuintyynyn kasaaminen ja liimaminen. Tuossa käsinojasuikaleessa piti käyttää puristimia apuna ja edetä liimaten vähän kerrallaan, muuten ei onnistunut. Itse suikaleen paikalleen liimaus oli kyllä helppoa. Istuintyynyn ongelma oli taas se, että en meinannut saada taiteltua etureunan kulmista tasaisen ja siistin näköisiä. Kyllä se kuitenkin lopulta onnistui, kun olin pyöritellyt sitä tyynyä kädessäni yli puoli tuntia.

Käsinoja lähikuvassa.

Alla olevassa kuvassa näkyy, ettei tuolin yläosakaan aivan tasainen ole, vaan kangas on mennyt hieman ryttyyn johtuen yläosan kaarevasta muodosta. Se jotenkin korostuu näissä kuvissa, eikä näy noin selvästi oikeasti.Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen tekemäni verhoiltu huonekalu, joten olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.


Kankaan väri salaman kanssa.

Ja ilman salamaa keinovalossa.

Vielä lopuksi pieni arvostelu Hobby Pointin puuhelmilajitelmasta. Pussissa oli monia tuolin jaloiksi sopivia helmiä neljässä eri värissä, mikä oli hyvä juttu. Valitettavasti joitain helmiä oli pussissa vain kolme kappaletta, kun niitä tarvitsisi tietenkin neljä. Pussissa oli myös muutamia helmiä, joilla ei tee oikeastaan mitään, koska ne ovat niin epämuodostuneita. Laatu ei muitenkaan ollut ihan tasaista. Riippuu tietenkin käyttötarkoituksesta, onko se niin tarkkaa. Luulen kyllä, että löydän monille pussin helmille jotain käyttöä.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Huonekalujen maalausta - Painting some furniture

Ihanaa! Olen saanut ensimmäisen lukijan blogiini. Ehkäpä nyt uskallan ilmoittaa blogini Facebookin Nukkekotiharrastajat-sivullekin.

Wonderful! I've got my first follower. Now I perhaps will add this blog to the Finnish dollhouse Facebook group.

Maalasin vihdoin tekemäni yöpöydän. Ensin tosin kokeilin maalia jo pari vuotta sitten tekemääni seinähyllyyn, tai miksi tuota nyt sanoisi. Maali on Plus Color ja väri on Turtle Green. En ollut ennen käyttänyt akryylimaaleja, ja ainakin tämä maali oli yllättävän paksua ja kuivui tosi nopeasti. Yöpöytää maalatessani ohensinkin maalia vedellä, ehkä hieman liikaakin. Tässä siis pieni vikki: Vettä kannattaa aluksi laittaa ihan muutama tippa sen maalin sekaan, niin ei mene maalia hukkaan, kuten minulle kävi.

I finally painted the nightstand that I made. First I tried the paint on a wall shelf that I made a couple of years ago. The paint is Plus Color the colour is Turtle Green. I had never used acrylic paints before, ans at least this brand is surprisingly thick and it dried really fast. When I painted the nightstand I thinned the paint with water, maybe a bit too much. Here's a little tip: Add first only a drop of water, so you won't get too much paint that just goes to waste.


Tämä seinähylly on muuten tehty spaatteleista (tai jäätelötikuista) sekä varrastikusta.
This shelf is made of popcicle sticks and a kebab-stick.


 Edellisessä kirjoituksessani toivoin, että maali peittäisi pienet epätasaisuudet. Kissan viikset, sanon minä! Maalauksen jälkeen tuli kaiken maailman puun pinnankin epätasaisuudet esiin. No, onneksi tuo ei minua paljon haittaa. Rintamamiestaloni huonekalut saavat ollakin sen näköisiä, kuin joku olisi ne nukkekotitodellisuudessa käsin tehnyt. Voi kyllä olla, että toinen maalikerros tai ohentamaton maali olisi peittänyt paremmin.

In my last post i hoped that the paint would cover all the uneven bits of my nightstand. As if! After I painted it even all the uneven bits of the wood popped out. Fortunately, I don't really mind. My dollhouse is going to be an old house and the furniture may as well look like someone in the miniature world has made them by hand. I think though, that maybe a second coat of paint or using the paint as it is might have given more coverage.



Sitten vielä toinen vinkki kaikille: Jos haluaa maalata avattavia laatikoita myös sivujen ulkopuolelta, kuten kuvassa näkyy, kannattaa tehdä laatikot hieman ohjetta pienemmiksi, tai ne eivät ehkä enää mahdu sisään. Minun laatikkoni onneksi vielä toimivat, mutta läheltä piti. Nyt ne ovat aika tiukat.

And another tip for everyone: If you want to paint also the sides of the opening drawers, as you can see in the picture, you might want to make the drawers a little bit smaller than what the measurements are in the instructions. Otherwise they may not fit anymore. Luckily, my drawers still fit, but it was a close call. Now they are kind of tight.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensimmäinen huonekaluyritelmä

No niin, nyt otin ne tilaamani lehmuslevyt käyttöön ja aloin tehdä ensimmäistä huonekalua nukkekotiini. Valitsin yöpöydän Freida Greyn Dolls' House Furniture -kirjasta, josta kuva alla. Laatikot ovat avautuvia.





Ei muuten ollut ihan niin yksinkertaista kuin luulin. Ensinnäkin 10 senttiä leveä puulevy ei mahtunut jiirilaattikkoon, joten hinkkasin levyä poikki mattopuukolla viivoitin apunani. 1,5 millin levy menikin helposti poikki, Toisin oli 3 millin levyn laita. Sitä sai tosissaan painaa ja vetää monta kertaa, kun leikkasi puunsyiden vastaisesti. Onneksi sain osan paloista leikattua jiirissäkin, kun olin ensin leikannut mattopuukolla muutamia paloja reunoilta pois. Meidän jiirisaha on tosin niin isohampainen, että käytin rautasahaa. (Pitää kyllä ostaa parempia välineitä.)

Joka tapauksessa sain palaset leikattua irti, mutta eivät ne kyllä suoria ole. Niitä kun piti vähän hioakin, niin reunat pyöristyivät jonkin verran. Sain pöydän joka tapauksessa kasaan. Eivät ole ihan suoria kaikki liimauspinnatkaan, mutta jospa maali peittäisi ne pienet kolot. Nupit katkaisin värikkäistä nuppineuloista, niin että jätin pallukan taakse pari milliä sitä neulaa. Sen sitten työnsin ihan käsin laatikon 1,5 millin paksuisen peitelevyn läpi ennen liimausta. Nupit pitää vielä tosin irrottaa ennen maalausta, mutta nyt ne ovatkin vielä kiinni ilman liimaa.